Miten Toivo-sovellus näkyy sairaaloissa?

Ihmisen käsi ojentamassa toiselle mustaa, paperista leikattua sydäntä.

Toivo-sovelluksen kautta voi löytää vertaistukea niin sairastunut, vammautunut kuin läheinenkin. Koska sovelluksen kautta voi hakea tukea todella monilla eri taustoilla, on myös markkinointia tehtävä laajasti.

Tukea tarvitsevien tavoittamiseksi tehdään paljon yleistä viestintää, ja tietoa sovelluksesta levitetään myös järjestökentän ja sairaaloiden kautta. Tieto sovelluksesta kulkee sairaaloihin luontevasti osana OLKA-toimintaa: OLKA on koordinoitua järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa sairaaloissa, ja Toivo-sovelluksen ylläpito sisältyy pääkaupunkiseudun OLKAn toimintaan. Valmiita kontakteja sairaaloiden henkilökuntaan on päästy hyödyntämään alusta saakka, ja toisaalta hoitohenkilökunta on saanut tietoa heille entuudestaan tutun toiminnan uudesta palvelusta.

Sairaaloiden henkilökunnan tavoittaminen on tärkeää, sillä heiltä tieto vertaistuesta kulkee suoraan potilaalle ja tämän läheiselle. Hoitohenkilökunnan suosituksella voi olla myös vaikutusta siihen, tarttuuko potilas tuen mahdollisuuteen vai ei. Rohkaisevat sanat voivat olla juuri se, mitä potilas kaipaa. Hoitohenkilökunta voi olla myös tukena oikean yhdistyksen löytymisessä, jos potilas tai tämän läheinen ei tiedä, mistä tukea voisi saada. Tässä taas Toivo-sovellus helpottaa henkilökunnan työtä, kun yhden sovelluksen alta löytyy laajasti eritaustaisia vertaistukijoita.

Hoitohenkilökunnan tavoittamiseksi on tehty erilaisia tempauksia. Sovellusta on esitelty muun muassa Teamsin kautta osastotunneilla, OLKA-pisteiden teemapäivillä ja erilaisissa isommissa tapahtumissa. Kuluneen syksyn ponnistuksiin kuuluvat muun muassa Sairaanhoitajapäivät Helsingissä ja Terveyssosiaalityönpäivät Tampereella. Etenkin tapahtumissa Toivo on herättänyt messukävijöissä kiinnostusta, ja sen nykyaikaisuutta ja monipuolisuutta on kiitelty. Ainutlaatuista Toivossa on nimenomaan se, että se on kymmenien suomalaisten järjestöjen yhteistyössä luotu sovellus. Monesti kuulijoiden kulmakarvat ovatkin kohonneet hämmästyneinä, kun he ovat kuulleet, että sovelluksen kautta tavoittaa jo yli 120 vertaistukijaa!

Sairaalassa käydessään Toivon mainoksia voi bongata myös OLKA-pisteiltä ja sairaaloiden infonäytöiltä. Sovelluksen visuaalinen ilme poikkeaa monen sairaalan seesteisestä, hillitystä värimaailmasta ja erottuu siksi usein taustastaan.

Haaveenamme on, että tulevaisuudessa vertaistuki nivoutuisi entistä tiiviimmin osaksi potilaiden hoitopolkua – ettei kukaan jäisi yksin sen takia, ettei tuen mahdollisuuksista ole kerrottu. Aika näyttää, millaiseen rooliin Toivo-sovellus tässä tavoitteessa asettuu.

Psst! Tiesithän, että myös teidän järjestönne on tervetullut esittelemään toimintaansa OLKA-pisteille? Ota yhteyttä oman alueesi OLKA-toimintaan kotisivuilta ja kysy lisää osallistumismahdollisuuksista! https://olkatoiminta.fi/toimipaikat/

Kirjoittanut: Elina Heino, vertaistukikoordinaattori, Toivon ylläpito, OLKA-toiminta / HyTe ry

Skip to content