Mitkä ihmeen Leijonaemot?

Pieni lapsi hymyilevänä äitinsä sylissä. Taustalla näkyy syksyinen puistomaisema.

Leijonaemot ry on valtakunnallinen erityislasten vanhempien oma vertaistukijärjestö. Toiveemme on, että vanhemmat tietäisivät voivansa tulla mukaan toimintaan jo siinä vaiheessa, kun vasta pohtivat, onko lapsella jokin erityispiirre tai tuen tarve. Kokemus arjen haasteista lapsen kanssa riittää. Toiminnan tavoitteena on, ettei yksikään erityislapsen vanhempi jäisi yksin, vaan löytäisi tukea ja toivoa erityisen matkan eri vaiheisiin. Leijonaemot-nimi juontaa juurensa erityislasten vanhemmista, jotka ovat valmiita taistelemaan lapsensa puolesta, jotta tämä saisi tarvitsemansa tuen ja avun.

Kannustamme hyvään yhteistyöhön sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa, ja ymmärrämme myös, että vanhempi tarvitsee yhteistyön tueksi riittävästi tietoa ja tukea. Vanhemmalle ei pitäisi syntyä tunnetta siitä, että hän joutuu taistelemaan yksin, vaan tunne, että ammattilaiset ja vanhempi ovat samalla puolella. Edistämme tätä vuoropuhelua tekemällä yhteistyötä ammattilaisten kanssa sekä jakamalla vanhempien kokemuksia.

Leijonaemojen tukimuotoja ovat Leijonaluuri, vertaistukiryhmät livenä ja verkossa, Leijonaluennot sekä Toivo-sovellus. Toivo-sovelluksessa Leijonaemojen koulutetut vapaaehtoiset tarjoavat vertaistukea erityislapsen vanhemmuuteen. Sovelluksesta löytyy vanhempia monenlaisista taustoista, ja vertaistukea voi saada esimerkiksi lapsen syömishäiriöihin, kehitysvammaan, neurokirjon piirteisiin, allergioihin, keskosuuteen, aistiyliherkkyyksiin tai astmaan liittyvissä asioissa.

Kaikkia vanhempia taustasta riippumatta yhdistää erityinen arki iloineen ja huolineen. Vertaistuen lisäksi sovelluksesta voi saada apua erilaisten tukien hakemiseen, vinkkejä mahdollisista etuuksista sekä neuvoja hakemusten laatimiseen.

Miksi vanhemman tuki on tärkeää?

Kun oma lapsi alkaa oireilla, vanhemmalla on hätä. Ajattelen, että ainakaan oma hermostoni ei tiedä, olenko itse hengenvaarassa vai onko lapsellani hätä. Samankaltainen hälytystila käynnistyy joka tapauksessa. Silloin pystyn ajattelemaan vain lapseni tilannetta ja yritän löytää ratkaisuja jokaisella aivosolullani.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että asioiden vatvominen yksin omassa päässä ei useinkaan ole tuonut apua. Sen sijaan puhuminen, yhdessä jakaminen, ajatusten pallottelu, asioiden ääneen kertaaminen sekä muiden samassa tilanteessa olevien tai saman aiemmin kokeneiden ihmisten kuunteleminen ovat auttaneet.

On lohdullista kuulla, ettei ole yksin. On helpottavaa kuulla, että joku toinen on elänyt saman läpi ja selvinnyt siitä. Erilaiset näkökulmat, ideat ja kokemukset voivat avata uusia ajatuksia sekä tarjota uusia kokeilemisen arvoisia keinoja. Usein kaikkein käytännöllisin, ajantasaisin ja toimivin tieto löytyy juuri vertaistuesta.

Kun toinen on vertainen, ei yleensä tarvitse aloittaa kaikkea alusta asti selittämällä. ”Vertainen ymmärtää puolesta sanasta” onkin lause, jonka olen kuullut työssäni lukuisia kertoja.

Kuka muu voisi ymmärtää yhtä hyvin kuin toinen, joka on ollut samassa tilanteessa? Joka on käynyt läpi tunteiden koko kirjon, ollut huolissaan ja peloissaan, mutta myös iloinnut niistä pienistä onnistumisista ja edistysaskelista? Ei kukaan.

Pidän Toivo-sovelluksen tarjoamaa vertaistukea erityisen merkityksellisenä monesta syystä:

  • Tuki on anonyymia. Anonyymius rohkaisee usein kertomaan asioita, joita ei ehkä tuttaville uskaltaisi sanoa.
  • Viestin voi lähettää milloin tahansa. Ei tarvitse odottaa chat-palvelun avautumista tai puhelinpäivystyksen alkamista. Lähetä viesti, ja vertaistukija vastaa, kun on linjoilla.
  • Keskustelua voi jatkaa myöhemmin. Moni on pitänyt siitä, että tuen hakija voi palata kertomaan kuulumisiaan myös myöhemmin. ”Nyt se lääkäriaika oli. Kaikki meni hyvin, mutta yksi asia jäi mietityttämään…”
  • Samasta sovelluksesta löytyy useita toimijoita. Jos yksi vertaistukija ei osaa auttaa tietyssä asiassa, hän voi ohjata oikeanlaisen tuen pariin. ”Tuosta en osaa sanoa, mutta hakusanalla xxx löydät vertaistukijoita juuri siihen aiheeseen.”
  • Sovellus on helppo, maksuton, turvallinen ja nopea ottaa käyttöön.

Toivon, että yhä useampi löytäisi Toivon pariin. Meillä Leijonaemoilla vertaistukijoilla on tällä hetkellä hyvin tilaa uusille vanhemmille, jotka kaipaavat rinnalleen vertaistukea.

Lataa Toivo-sovellus sovelluskaupasta, kirjoita hakusanaksi ”Leijonaemot” ja aloita keskustelu jo tänään.

Kirjoittanut: Saana Vallius, järjestösuunnittelija, Leijonaemot ry.

Tietoa evästeistä
OLKA-toiminnan logo

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kehittämiseen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Analytiikka ja markkinointi

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua