Mistä tiedän, olenko tarpeeksi? Nämä periaatteet on hyvä muistaa vertaistukitoiminnassa

Mieshenkilö pitää puhelinta kädessään ja katsoo sitä, pää alaviistoon taitettuna. Mies jää mustavalkoisessa kuvassa varjoon siten, että häntä ei voi tunnistaa.

Vertaistukija kohtaa ihmisiä, jotka ovat suuren muutoksen äärellä. Auttamistehtävä on vastuullinen, mutta myös palkitseva, sillä vertaistukija pääsee oman kokemuksensa kautta tukemaan toista ihmistä. Kokemusten jakaminen ja yhteinen keskustelu ovat vertaistuen peruspilareita.

Vertaistukijan rooli voi tuntua vastuulliselta, jolloin vapaaehtoinen voi alkaa epäillä itseään. Olenko osannut auttaa tarpeeksi? Saiko toinen osapuoli riittävää apua? Seuraavat periaatteet auttavat hahmottamaan vertaistukijan tehtävää ja peilaamaan omaa onnistumistaan tehtävässään.

Vertaistukijan ei tarvitse olla kriisityöntekijä

Vertaistuen ei tulisi olla kriisiapua, vaan sairastunut tai läheinen tulisi ohjata ammattiauttajan luo. Vertaistuki on ainutlaatuinen, omanlaisensa tukimuoto, mutta sillä ei voida korvata ammattilaisen antamaa hoitoa tai apua. On myös hyvä huomioida, että vertaistukija toimii tehtävässään vapaaehtoisena: esimerkiksi sairastumisen sattuessa ei voida etsiä sijaista, joka pääsisi tuuraamaan kollegaa.

Ammattilaisen tarjoama alkuvaiheen tuki suojaa myös vertaistukijaa liialta kuormittumiselta ja myötätuntouupumukselta. Monesti kuulee myös sanottavan, että vapaaehtoistoimintaan voi osallistua tavallisen ihmisen taidoin – järjestöt eivät siis edellytäkään, että vertaistukijan tarvitsisi osata neuvoa ihmisiä kriisitilanteissa.

Oma kokemus on tärkein työkalu

Vertaistukija ei voi kontrolloida sitä, missä tilanteessa tuen tarvitsija ottaa yhteyttä. Esimerkiksi Toivo-sovelluksen kaltaisissa palveluissa tukea kaipaava saattaa ottaa yhteyttä heti diagnoosin saatuaan tai muutoin sellaisessa tilanteessa, jossa ammattiauttajan tuki voisi olla tarpeen. Mikä siis neuvoksi?

Vertaistukijalle on hyvä olla selvää, että hänen tärkein työkalunsa on hänen oma kokemuksensa. Lisäksi vapaaehtoinen saa tietenkin tehtävään valmistavan koulutuksen, joka lisää hänen valmiuksiaan toimia toisten tukena ja erilaisissa keskustelutilanteissa. Keskeistä on kuitenkin edelleen se, että vertaistukijan ei tarvitse tietää muusta, kuin omasta kokemuksestaan. Hänen ei tarvitse osata esimerkiksi antaa lääketieteellistä neuvontaa tai neuvoa erilaisten hakemusten täyttämisessä. Omasta tarinastaan hän voi ammentaa oleelliset osat, ja välittää niiden avulla tukea kaipaavalle lohtua ja toivoa tulevaan.

Kohtaamiset Toivon kaltaisella alustalla ovat usein lyhyitä, eikä tuettava välttämättä enää myöhemmin palaa kertomaan kuulumisiaan. Hiljaisuus tai palautteen puute ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita epäonnistumista: todennäköisesti tukea kaipaava ei vain ole osannut ilmaista kiitollisuuttaan tilanteessa.

Tukea myös vertaistukijalle

Mikäli vertaistukijalle jää epävarma olo siitä, onko hän onnistunut tehtävässään, on hyvä idea kääntyä oman järjestön vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin puoleen. Hänen kanssaan voi luottamuksellisesti käydä läpi tilanteita, joita tehtävässään on kohdannut. Myös saman järjestön toiset vertaistukijat voivat tarjota arvokkaita näkemyksiä sen suhteen, millaista tehtävässä toimiminen todellisuudessa on. Jos esimerkiksi kuulee toisilta vapaaehtoisilta, että palautteen saaminen on haastavaa, voi se antaa mielenrauhaa ja varmuutta omaan tekemiseen.

Vertaistuki voi olla korvaamaton tuki, myös itse vertaistukijana toimimiseen. Oman roolin selkeyttäminen ja kokemusten reflektointi auttavat jaksamaan tehtävässä ja vahvistavat merkityksellisyyden tunnetta. Pienikin tuki voi olla toiselle korvaamatonta.

Kirjoittanut: Elina Heino, vertaistukipalveluiden suunnittelija, Toivo-sovelluksen ylläpito, [email protected]

Lue lisää:

Tietoa evästeistä
OLKA-toiminnan logo

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kehittämiseen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Analytiikka ja markkinointi

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua