Vertaistukija kohtaa ihmisiä, jotka ovat suuren muutoksen äärellä. Auttamistehtävä on vastuullinen, mutta myös palkitseva, sillä vertaistukija pääsee oman kokemuksensa kautta tukemaan toista ihmistä. Kokemusten jakaminen ja yhteinen keskustelu ovat vertaistuen peruspilareita.
Vertaistukijan rooli voi tuntua vastuulliselta, jolloin vapaaehtoinen voi alkaa epäillä itseään. Olenko osannut auttaa tarpeeksi? Saiko toinen osapuoli riittävää apua? Seuraavat periaatteet auttavat hahmottamaan vertaistukijan tehtävää ja peilaamaan omaa onnistumistaan tehtävässään.
Vertaistukijan ei tarvitse olla kriisityöntekijä
Vertaistuen ei tulisi olla kriisiapua, vaan sairastunut tai läheinen tulisi ohjata ammattiauttajan luo. Vertaistuki on ainutlaatuinen, omanlaisensa tukimuoto, mutta sillä ei voida korvata ammattilaisen antamaa hoitoa tai apua. On myös hyvä huomioida, että vertaistukija toimii tehtävässään vapaaehtoisena: esimerkiksi sairastumisen sattuessa ei voida etsiä sijaista, joka pääsisi tuuraamaan kollegaa.
Ammattilaisen tarjoama alkuvaiheen tuki suojaa myös vertaistukijaa liialta kuormittumiselta ja myötätuntouupumukselta. Monesti kuulee myös sanottavan, että vapaaehtoistoimintaan voi osallistua tavallisen ihmisen taidoin – järjestöt eivät siis edellytäkään, että vertaistukijan tarvitsisi osata neuvoa ihmisiä kriisitilanteissa.
Oma kokemus on tärkein työkalu
Vertaistukija ei voi kontrolloida sitä, missä tilanteessa tuen tarvitsija ottaa yhteyttä. Esimerkiksi Toivo-sovelluksen kaltaisissa palveluissa tukea kaipaava saattaa ottaa yhteyttä heti diagnoosin saatuaan tai muutoin sellaisessa tilanteessa, jossa ammattiauttajan tuki voisi olla tarpeen. Mikä siis neuvoksi?
Vertaistukijalle on hyvä olla selvää, että hänen tärkein työkalunsa on hänen oma kokemuksensa. Lisäksi vapaaehtoinen saa tietenkin tehtävään valmistavan koulutuksen, joka lisää hänen valmiuksiaan toimia toisten tukena ja erilaisissa keskustelutilanteissa. Keskeistä on kuitenkin edelleen se, että vertaistukijan ei tarvitse tietää muusta, kuin omasta kokemuksestaan. Hänen ei tarvitse osata esimerkiksi antaa lääketieteellistä neuvontaa tai neuvoa erilaisten hakemusten täyttämisessä. Omasta tarinastaan hän voi ammentaa oleelliset osat, ja välittää niiden avulla tukea kaipaavalle lohtua ja toivoa tulevaan.
Kohtaamiset Toivon kaltaisella alustalla ovat usein lyhyitä, eikä tuettava välttämättä enää myöhemmin palaa kertomaan kuulumisiaan. Hiljaisuus tai palautteen puute ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita epäonnistumista: todennäköisesti tukea kaipaava ei vain ole osannut ilmaista kiitollisuuttaan tilanteessa.
Tukea myös vertaistukijalle
Mikäli vertaistukijalle jää epävarma olo siitä, onko hän onnistunut tehtävässään, on hyvä idea kääntyä oman järjestön vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin puoleen. Hänen kanssaan voi luottamuksellisesti käydä läpi tilanteita, joita tehtävässään on kohdannut. Myös saman järjestön toiset vertaistukijat voivat tarjota arvokkaita näkemyksiä sen suhteen, millaista tehtävässä toimiminen todellisuudessa on. Jos esimerkiksi kuulee toisilta vapaaehtoisilta, että palautteen saaminen on haastavaa, voi se antaa mielenrauhaa ja varmuutta omaan tekemiseen.
Vertaistuki voi olla korvaamaton tuki, myös itse vertaistukijana toimimiseen. Oman roolin selkeyttäminen ja kokemusten reflektointi auttavat jaksamaan tehtävässä ja vahvistavat merkityksellisyyden tunnetta. Pienikin tuki voi olla toiselle korvaamatonta.
Kirjoittanut: Elina Heino, vertaistukipalveluiden suunnittelija, Toivo-sovelluksen ylläpito, [email protected]
Lue lisää: