Maaliskuussa 2015 minulta leikattiin parantumaton rintasyöpä, jatkohoidoksi tuli sytostaattia kuusi kertaa ja kaksi vuotta myöhemmin vielä 30 kertaa sädehoitoa. Nyt olen tablettihoidolla.
Heti diagnoosin saatuani liityin Etelä-Suomen Syöpäyhdistykseen ja vähän myöhemmin vielä Rintasyöpäyhdistykseen. Kävin HUSin syöpäklinikalla hoidossa ja siellä ala-aulassa kohtasin OLKAn Heidin tai Päivin, en sen jälkeen koskaan kävellyt heidän ohitseen.
Heidi kertoi minulle levinnyttä rintasyöpää sairastavien vertaistukiryhmästä. Olin ehdottomasti sitä mieltä, etten ole mikään ryhmäihminen, mutta olin kauan sitten luvannut itselleni, että jos minua pyydetään osallistumaan johonkin uuteen juttuun, niin menen. (Ensimmäinen kerta oli baletti 1990-luvulla, sain kutsun, menin ja hurahdin heti.) Siispä menin eräänä torstai-iltana Kampin keskukseen. Ja voi että, minkä vaikutuksen se minuun tekikään. TÄMÄ ON MUN JUTTU – HALUAN VERTAISTUKIJAKSI! Pääsin koulutukseen talvella 2018 ja pian sen jälkeen kävin myös OLKA-koulutuksen.
Nautin suunnattomasti kohtaamisista ja saan voimaa siitä, miten läsnäolo/kuuntelu/oma kokema vaikuttaa tuntemattomaan samalla polulla kulkevaan. Yksi lempisanoistani on VUOROVAIKUTUS. Yhtään ikävää kohtaamista ei ole kohdalleni osunut. Olen lapsena aloittanut kolme kertaa itselleni uudessa koulussa pienellä paikkakunnalla ilman aiempia ystäviä ja sieltä juontanee kykyni nähdä yksinäisyys, johon puutun helposti tilaisuuteen sopivalla tavalla.
TOIVOssa on helppo toimia oman ajan ja voinnin mukaan. Jatkuva sytostaattihoito ja huonot yöunet tekevät joskus elämästäni haasteellista. On mukava olla koko Suomen (ehkä jopa maailman) tavoitettavissa silloin, kun voimani riittävät ja sitähän tuntuu riittävän.
— Riitta, Rintasyöpäyhdistys Europa Donna Finland ry:n vertaistukija