Koordinoitua järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa sairaalassa

Oulussa päivystyksen asiakkaat saavat tukea OLKAn aula-avustajilta

Oulun OLKA-toiminnan vapaaehtoiset olivat kolmen vuoden ajan tauolla Oysin yhteispäivystyksessä vapaaehtoistehtävässä toimimisesta, mutta helmikuussa 2023 toiminta voitiin vihdoin käynnistää uudelleen. Oulun OLKAn vapaaehtoiset toimivat Oulun yliopistollisen sairaalan yhteispäivystyksessä aula-avustajana kohdaten asiakkaat kiireettömästi. Sekä vapaaehtoiset että päivystyksen henkilökunta olivat todella iloisia vapaaehtoistoiminnan jatkumisesta päivystyksessä.

Pohjois-Pohjanmaalla toimivassa Oulun seudun yhteispäivystyksessä (OSYP) hoidetaan yli 16-vuotiaita potilaita laajalta alueelta. Yhteispäivystykseen tuleville asiakkaille tehdään hoidontarpeen ja kiireellisyyden arviointi. Päivystykseen odottamaan jäävät potilaan hoidetaan kiireellisyyden mukaan, jolloin omaa hoitoa voi joutua odottamaan.

Vapaaehtoiset kertovat asiakkaiden tulevan usein paikalle jännittyneenä tai kipeänä, jolloin päivystyksessä toimimisen ymmärtäminen voi olla haastavaa. Näissä tilanteissa vapaaehtoinen tarjoaa kuuntelevat korvat, jotta asiakkaan mieltä saadaan rauhoitettua. Kun mieli rauhoittuu kiireettömän kohtaamisen myötä, on päivystyksessä asioiminen helpompaa, ja voi paremmin keskittyä kuuntelemaan saamiaan ohjeita.

Oulun OLKAn koulutetut vapaaehtoiset ovat asiakkaita vastassa kahtena iltana viikossa, maanantaisin ja torstaisin. Vapaaehtoiset kohtaa heti päivystykseen saapuessa ja heiltä saa tarvittaessa ohjeistusta ilmoittautumiseen sekä päivystyksen käytäntöjen ymmärtämiseen ja paikkojen löytämiseen. Odotusaikojen myötä voi toisinaan olla tarve esimerkiksi vesipisteen tai välipala-automaatin löytämiselle, tai vaan juttukaverille. Näissä asioissa OLKAn aula-avustajat ovat asiakkaiden tukena.

OLKA OULU

  • Oulun OLKA-piste sijaitsee Oulun yliopistollisen sairaalan Avohoitotalon aulassa (Kiviharjuntie 9, Oulu)
  • Toiminta alkoi Järjestöt sairaalassa -hankkeen kautta v. 2016, valtakunnalliseen OLKA-verkostoon liittyminen v. 2020
  • Oulun OLKA-toiminnan ajankohtaisia asioita ja tapahtumia voi seurata Facebookissa nimellä OLKA Oulu
  • Oulussa OLKA-toimintaa toteutetaan Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry:n Oulun yliopistollisen sairaalan yhteistyönä. Oulun OLKAn toimintaa rahoittaa STEA.

Kirjoittaja: Helena Peussa, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori, OLKA Oulu, Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry

Uusimmat

Arkisto

Arkistot

Avainsanat

Tietoa evästeistä
OLKA-toiminnan logo

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kehittämiseen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Analytiikka ja markkinointi

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua