Koordinoitua järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa sairaalassa

OLKAlaiset Kohtaamispaikkapäivillä, osa 1

Pöydällä on Muumi-aiheinen kahvimuki sekä läppäri, jolla meneillään Teams-kokous.

Pääkaupunkiseudun OLKA-tiimi osallistui Valtakunnallisille Kohtaamispaikkapäiville, jotka järjestettiin tänä vuonna verkossa 21.-22.4. Hajaannuimme eri virtuaalisiin sessioihin ja kirjasimme ylös ajatuksiamme päivien aikana. Kuvapainotteinen reportaasimme vie parin viikon takaisin tunnelmiin.

Päivien avaus

Kohtaamispaikkapäivät lähtivät käyntiin tervehdyksillä pääjärjestäjä EJY ry:ltä sekä Espoon kaupungilta ja tietoiskulla STEAn tulevaisuuden rahoituslinjauksista.

Tästä se lähtee! Avauspuheenvuorot menossa. Joitain nostoja Heikki Vaiston / STEA puheenvuorossa, mm. Miten järjestötoiminta digitalisoituu tai muuttuu tulevaisuudessa? Uusia ideoita?

Aloituspuheenvuoroissa yleisimmin käytetty sana oli kohtaaminen. Toiveet ja odotukset toisten ihmisten kohtaamisesta olivat siis korkealla myös verkkoympäristössä.

Espoon kaupungin perusturvajohtaja Sanna Svahn tuo Espoon kaupungin tervehdyksen Kohtaamispaikkapäiville. Hauska ajatella, että omien ruutujensa äärellä on satoja ihmisiä ympäri Suomen kuuntelemassa tätä samaa puheenvuoroa!

Valikko-seminaarissa ja olka-verkoston tapaamisessa

Avajaisten jälkeen lähdettiin rinnakkaissessioihin. Puolet tiimistämme tutustui Kainuun ja Kuopion OLKAn esitteleminä uusiin ratkaisuihin, jotka ovat syntyneet korona-ajan innoittamana. Sessioissa pohdittiin järjestöyhteistyön erilaisia muotoja sekä etäteemapäivien järjestämistä ja mietittiin, millaista on tehokas some.

Viestintä on tärkeää myös korona-ajan ulkopuolella. Tänä aikana olemme pystyneet pysähtymään ja painottamaan viestintäämme myös somessa. Tähän on hyvä saada myös lisävinkkejä ja muistutuksia, kiitos Kuopion OLKAn Juusolle! 
On aika koota ryhmien pohdinnat chattiin.

Toinen puolikas OLKAn tiimistä osallistui puolestaan vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreille suunnattuun Valikko-seminaariin, jonka aamupäivän ohjelmassa kuultiin hyviä esimerkkejä verkkovapaaehtoisuudesta. Toimintaansa esittelivät Sekasin-chat ja Sylva ry. OLKAn asiantuntija Kaisa pääsi myös esittelemään tulevaa vertaistukisovellustamme seminaarin useammalle sadalle osallistujalle.

 Asiantuntija kuuntelee tarkalla kovalla miten Sylva on hoitanut toimintojen siirtämisen verkkoon.
Muistiinpanokynä käy kuumana. Sekasin-chatin vapaaehtoisen polussa on paljon samankaltaisuutta OLKAn vapaaehtoisen polun kanssa. Kiinnostava vertailla näitä kahta.

Valikko-seminaarin iltapäivän osiossa keskityttiin tulevaisuuden skenaarioihin vapaaehtoistoiminnassa. Alustuksessa kuultiin yleisesti tulevaisuuden ennakoimisesta ja tulevaisuusajatteluun orientoitumisesta.

Paras oivallus: tulevaisuusajattelua voi harjoittaa, vaikka ei olisikaan täysin oppinut futuristi. 😉

Työpajassa. Huomaan olevani tulevaisuusoptimisti: ajattelen, että kaikki järjestyy kuitenkin aina. Tulevaisuus on lähtökohtaisesti toivoa täynnä!

Sessioiden välissä oli mahdollisuus jutella toisten osallistujien kanssa virtuaalisella alustalla – tai vaihtoehtoisesti tankata lisää kahvia.

Wonder.me -virtuaalisissa tiloissa tuli myös päivän päätteeksi pyörähdettyä. Jossain väkeä lähes kymmenen, täällä vain me kaksi. Vaihdettiin tuoreet tunnelmat päivän annista.
 Kahvia – sen avulla jaksaa kaksi verkkokoulutuspäivää.

Tähän on hyvä päättää reportaasimme Kohtaamispaikkapäivien ensimmäisestä päivästä. Seuraavassa osassa palataan Kohtaamispaikkapäivien toiseen päivään, jolloin kuultiin muun muassa tervehdys Etelä-Afrikasta, pyörähdettiin järjestötorilla ja nähtiin tarinateatteriesitys. Lisää kohtaamisia siis luvassa vielä myöhemmin.

Menivätkö Kohtaamispaikkapäivät kokonaan ohi? Ei hätää! Osa päivien sessioista tallennettiin. Pääset katselemaan ja kuuntelemaan tallenteita EJYn sivuilla.

Tilaa OLKAnen-uutiskirje

Jaa artikkeli:

Uusimmat

Arkisto

Arkistot

Avainsanat

Skip to content