Koordinoitua järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa sairaalassa

OLKA Hämeenlinnan vuoden vaihteen kuulumisia

OLKA-toiminta on käynnistynyt mukavasti Hämeenlinnassa, Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Keväällä 2021 alkaneessa hankkeessa ovat peruspalikat, kuten OLKA-piste ja sairaalavapaaehtoistoiminta, löytäneet paikkansa osana sairaalan arkea. Vuoden 2023 tavoitteena on tiivistää eri toimijoiden välistä yhteistyötä sekä monipuolistaa vapaaehtoisten tehtäviä.

Hankkeen näkyvimpänä osana sairaalan pääaulaan on rakennettu kaikille avoin tietopalvelupiste, jonne on helppo tulla juttelemaan ja kysymään neuvoa. OLKA-pisteellä päivystävät OLKA-toiminnan koordinaattori ja sairaalavapaaehtoiset, jotka ovat valmiina juttelemaan, auttamaan ja opastamaan oikeaan paikkaan sairaalan sisällä. Kiireettömät kohtaamiset tuovat hyvän mielen ja hymyn huulille niin autettavalle kuin auttajalle.

Tällä hetkellä vapaaehtoiset vuorottelevat OLKA-pisteen aukioloaikoina ja suunnitelmissa on tehdä vuoroja myös osastoilla ilta-aikaan. Sairaalan henkilökunnan aloitteesta kehitetään palvelua, jossa vapaaehtoisen voisi tilata etukäteen esim. oman tai läheisen lääkärissäkäynnin ajaksi. Mukaan vapaaehtoisten iloiseen joukkoon pääsee ottamalla yhteyttä OLKA-toiminnan koordinaattoriin ja osallistumalla kevään aikana järjestettäviin ILONA-valmennuksiin sairaalavapaaehtoisille.

OLKA-pisteellä on laaja valikoima potilasjärjestöjen ja paikallisyhdistysten esitteitä ja lehtiä. Yhdistykset ja sairaalan yksiköt voivat varata pisteeltä ajan esim. teemapäivän tai infotapahtuman järjestämistä varten. Tämä on hyvä tapa tuoda omaa toimintaa tutummaksi sairaalan potilaille, heidän läheisilleen ja henkilökunnalle sekä kertoa ajankohtaisista tapahtumista ja vertaistuen muodoista.

Vuoden 2022 lopulla tehdyn kartoituskyselyn perusteella yhdistykset toivoivat mm. lisää yhdistysten keskinäistä yhteistyötä ja näkyvyyttä sairaalan sisällä. OLKA-toiminta nähtiin tärkeässä roolissa yhteistyön mahdollistajana ja tiedon jakajana eri toimijoiden kesken. Yhdistysten ja vapaaehtoisten tarjoaman vertaistuen hyödyt nähtiin merkittävinä mm. toipumisvaiheessa oleville, kotiutumisen kynnyksellä tai jos hoito tuntuu olevan ns. välitilassa. Silloin samankaltaista kokenut voisi tukea kuuntelemalla, olemalla läsnä tai kertomalla tilanteestaan esimerkiksi tekemisen kautta.

OLKA HÄMEENLINNA

  • Hämeenlinnassa OLKA toimintaa toteutetaan Hämeen Setlementti ry:n ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueen kanssa yhteistyönä.
  • OLKA Hämeenlinnan toiminta on alkanut keväällä 2021 kolmivuotisena hankkeena, jota rahoittaa STEA.
  • OLKA-toiminnan tietopalvelupiste on avoinna ma-to klo 10–14 ja se sijaitsee Kanta-Hämeen keskussairaalan pääaulassa (Ahvenistontie 20, 13530 Hämeenlinna).
  • OLKA Hämeenlinnan kuulumisia voi seurata Instagramissa @olkahameenlinna ja Facebookissa nimellä OLKA Hämeenlinna.

Kirjoittaja: Asta Ruodemäki, OLKA-toiminnan koordinaattori, OLKA Hämeenlinna

Tilaa OLKAnen-uutiskirje

Uusimmat

Arkisto

Arkistot

Avainsanat

Skip to content