”Vertaistuki on hienolla tavalla inhimillisyyden kiteymä”

Vaaleanvioletteja, kristalleja muistuttavia kivikiteitä vaaleanvioletilla taustalla.

Toivo-sovelluksen kehittäjäyritys Mesensei Oy on kotimainen teknologia- ja design-yritys, joka on alusta asti tehnyt yhteistyötä järjestöjen kanssa. Yrityksen perustajajäsen Eeva-Liisa ”Eppu” Ylälahti kertoo, että omaa yritystä perustettaessa kaikilla perustajilla oli selkeä halu tehdä merkityksellistä, yhteiskunnallista työtä. – Se kumpuaa ihan kotitaustasta asti. Ennen yrityksen perustamista tutkimme järjestöjen digitaalisuutta ja järjestöjen tapaa mitata vaikuttavuutta. Tämän työn perusteella olimme varmoja, että voimme auttaa järjestöjä digitalisaatiossa. Tiesimme, että pystyisimme omalla osaamisellamme tarjoamaan järjestöille mahdollisuuden skaalata toimintaa paikallisesta valtakunnalliseksi ja ottamaan käyttöön uusia, tehokkaita työkaluja vaikuttavuuden mittaamiseen ja täten myös tuomaan järjestöille tukea rahoituksen hankkimiseksi, toteaa Ylälahti.

Järjestöjen lisäksi Mesensei Oy:llä on yliopisto-, kunta- ja yrityspuolen asiakkuuksia. Aalto-yliopisto on ollut alusta asti yhteistyökumppani, koska siellä on vahvaa yhteisöihin ja yhteisöalustoihin liittyvää tutkimusta. – Kun OLKA-toiminnan päällikkö Kaisa Kauhanen aikoinaan otti meihin yhteyttä ja esitteli vertaistukisovelluksen idean, innostuimme heti. Juuri tällaisia palveluja varten rakennamme yhteisöalustoja, Ylälahti muistelee.

Järjestöjen ja vapaaehtoisten antaumuksella tekemä työ inspiroi

Vaikka Mesensei Oy:llä on kokemusta järjestöyhteistyöstä, yllätti Toivoon mukaan lähtevien järjestöjen innokkuus iloisesti. Aluksi sovellusta pilotoitiin muutaman järjestön kanssa, ja sen jälkeen tavoitteena oli saada mukaan 10–20 toimijaa. Toimintaan ilmoittautui aina vain uusia järjestöjä, ja tällä hetkellä sovellusta hyödyntääkin jo noin 70 eri järjestöä yhtenä vertaistuen muotonaan.

Suomalaisen järjestökentän osaaminen ja vapaaehtoisten hyväsydämisyys on tehnyt vaikutuksen Ylälahteen. – Toivon kanssa työskentely on avannut meillekin aivan uudenlaisen vertaistuen maailman, vaikka vapaaehtoistoiminta muuten onkin meille tuttua entuudestaan. Järjestöjen asiantuntijat edustavat yhteiskunnallista edelläkävijyyttä, ja on ollut upeaa nähdä, miten järjestöt kouluttavat ja tukevat vapaaehtoisiaan, Ylälahti pohtii.

Toiveissa lisää näkyvyyttä vertaistuelle

Kansainvälisen vertaistuen päivän lähestyessä Ylälahti kiittelee vapaaehtoistoimintaan aikaansa antavia yksilöitä vuolaasti. – Vertaistuki on hienolla tavalla inhimillisyyden kiteymä. Arvostan syvästi vapaaehtoisia, jotka epäitsekkäästi antavat tukeaan sitä tarvitseville, sillä oman kokemuksen jakaminen toiselle synnyttää mielettömän arvokasta sosiaalista pääomaa. Vertaistuesta ja sen tärkeydestä on paljon sanottavaa, mutta päällimmäisenä mielessä on kiitos ja kiitollisuus, Ylälahti toteaa.

Lähivuosien tavoitteena Mesensei Oy:llä on pitää Toivo teknologian kärjessä. – Toivo on tarkoitettu luottamukselliseksi keskusteluympäristöksi julkisen foorumin sijaan ja Mesensein rakentama teknologiaympäristö tukee tätä. Toivo on hyvässä kasvuvauhdissa, ja mukana olevien toimijoiden yhteistyöllä Toivo voitaisiin nostaa entistä paremmin tunnetuksi. Eilen esittelin Toivoa arkikohtaamisessa tuttavalle, joka hämmästeli, miten hän ei ole aiemmin kuullut näin hienosta palvelusta, vaikka se on jo saanut niin paljon järjestöjen vertaistukijoita mukaan. Tietoa Toivosta tarvittaisiin enemmän julkisuuteen, jotta kaikki apua tarvitsevat löytäisivät sen ja uskaltaisivat ottaa vertaistukijoihin yhteyttä. Vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki ansaitsisivat huomattavasti nykyistä enemmän näkyvyyttä, Ylälahti päättää.

Lue lisää:

Kirjoittanut: Elina Heino, vertaistukipalveluiden suunnittelija, Toivo-sovelluksen ylläpito, [email protected]

Tietoa evästeistä
OLKA-toiminnan logo

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kehittämiseen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Analytiikka ja markkinointi

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua