
Mistä tiedän, olenko tarpeeksi? Nämä periaatteet on hyvä muistaa vertaistukitoiminnassa
Vertaistukija kohtaa ihmisiä, jotka ovat suuren muutoksen äärellä. Auttamistehtävä on vastuullinen, mutta myös palkitseva, sillä

Vertaistukija kohtaa ihmisiä, jotka ovat suuren muutoksen äärellä. Auttamistehtävä on vastuullinen, mutta myös palkitseva, sillä

Psoriasisliitto, Allergia-, iho- ja astmaliitto sekä Helsingin yliopisto ovat toteuttaneet hankkeen, joka tutki ja kehitti

Mummon kanssa vertaistapaamisissa käyvät lapsenlapset ovat saattaneet huomata, kuinka mummo toisinaan unohtaa eväät kotiin. Joskus

Toivo-sovelluksen kehittäjäyritys Mesensei Oy on kotimainen teknologia- ja design-yritys, joka on alusta asti tehnyt yhteistyötä

Omasta tai läheisen sairastumisesta toisille puhuminen voi herättää erilaisia pelkoja ja huolia. Mitä jos tulen

Vertaistuki voi tarjota mitä mainiointa apua uuteen elämäntilanteeseen sopeutumisessa. Toinen, aikanaan saman tilanteen läpikäynyt voi

Kun elämä muuttuu, on ihmisellä tarve monenlaiseen tukeen. Vertaistuki voi hyödyttää monella eri tavalla.

Heta-liitto on henkilökohtaisten avustajien työnantajien liitto, joka tarjoaa vertaistukea monin eri tavoin – myös Toivo-sovelluksen
Toivo-vertaistukisovelluksen löydät App Storesta ja Google Playsta.
Voit myös käyttää sitä selaimella osoitteessa https://app.mesensei.com/toivo