Koordinoitua järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa sairaalassa

Kuopion OLKA-toimintaa etänä ja lähellä

Kuopion OLKAlle viime aikojen poikkeukselliset olot ovat tuoneet huimasti oppia sekä mahdollisuuden kehittää toimintaa. Nyt teemapäivien pitäjät ovat päässeet palaamaan sairaalalle ja myös vapaaehtoisia odotetaan takaisin lähiaikoina.

Vuodet 2020 ja 2021 ovat olleet todella poikkeuksellisia ja niillä on ollut suuri vaikutus toimintaamme, kuten myös koko maailmaan.

Kuopiossa olemme kuitenkin onnellisia, että olemme voineet palvella asiakkaita OLKA-pisteeltämme melkein koko tämän poikkeavan tilanteen ajan. On ollut ihana huomata kuinka ihmiset ovat löytäneet meidät ja tulleet huastelemmaan meidän kanssamme, vaikka emme olekaan voineet OLKA-karkkeja heille tarjoilla (ei huolta, uudet OLKA-karkit odottavat kävijöitä jo OLKA-pisteellä). KYS Pääsairaalan OLKA-pisteemme on auki ma-pe klo 10-14 ja OLKA-toimija Eeva palvelee kolmena kertana viikossa asiakkaita KYS Sädesairaalan OLKA-pisteellämme.

Teemapäivätoimintamme siirtyi viime vuonna etämuotoon, eli teemapäivienjärjestäjät pystyivät jakamaan tietoa toiminnastaan turvallisesti etätapaamisien ja OLKA-pisteillä olleiden esitteiden kautta. Olemme kuitenkin päässeet palaamaan normaalien teemapäivien järjestämiseen, eli teemapäivienjärjestäjät ovat palanneet sairaalaan. He kertovat teille mielellään toiminnastaan teemapäivien aikana, joten tervetuloa piipahtamaan teemapäivissä OLKA-pisteillämme. Haluaisimmekin kiittää yhdistyksiä aktiivisesta yhteistyöstä kanssamme.

Vapaaehtoistoimintamme on valitettavasti ollut maaliskuusta 2020 asti tauolla, mutta tällä hetkellä olemme siinä pisteessä, että pääsemme mahdollisesti käynnistämään vapaaehtoistoimintamme lähiaikoina sairaalassa. Tänä vuonna olemme järjestäneet jo yhden vapaaehtoisvalmennuksen ja toinen valmennuksemme on tulossa syyskuussa. Tulemme myös järjestämään Toivo-vertaistukivalmennuksen lokakuun aikana, eli jos sinua kiinnostaa vapaaehtoistoiminta sairaalassa niin käyhän ihmeessä tutustumassa Tukipilarin ja KYSin OLKA-sivuihin (linkit löydät jutun lopusta).

Vaikka nämä viime vuodet ovat olleet poikkeavia, niin olemme silti oppineet niistä huimasti ja pystyneet kehittäneet toimintaamme niiden mukaan. Uskomme että OLKA-toiminnalle tulee olemaan tarvetta entistä enemmän nyt ja tulevaisuudessa.

Kirjoittaja: Juuso Vartiainen, OLKA-koordinaattori, Tukipilari, OLKA Kuopio

OLKA Kuopio

  • Kuopion OLKA-piste sijaitsee Kuopion yliopistollisen sairaalan pääsairaalan rakennus 1:n pääaulassa (Puijonlaaksontie 2).
  • Toiminta alkoi tammikuussa 2019.
  • OLKA Kuopion ajankohtaisia asioita ja tapahtumia voi seurata Facebookissa nimellä OLKA Kuopio ja Instagramissa @olkakuopio.
  • Kuopiossa OLKA toimintaa toteutetaan Tukipilarin (tukipilari.fi) ja Kuopion yliopistollisen sairaalan (psshp.fi) yhteistyönä. OLKA Kuopion toimintaa rahoittaa STEA.

Tilaa OLKAnen-uutiskirje

Uusimmat

Arkisto

Arkistot

Avainsanat

Skip to content