Mikkelin seudun AVH-yhdistyksen ja OLKAn yhteistyön seurauksena yhä useampi aivoverenkierron häiriöihin sairastunut ja hänen läheisensä saa vertaistukea Mikkelissä.
Mikkelin AVH-yhdistyksen koulutetut vertaistukijat käyvät kuukausittain Mikkelin keskussairaalan vaativan kuntoutuksen osastolla, jossa on mahdollisuus keskustella aivoverenkierron häiriöistä, niiden ehkäisystä ja sairastumisen jälkeisestä elämästä. Tämän lisäksi yhdistys pitää säännöllisesti teemapäiviä Mikkelin ja Pieksämäen OLKA-pisteillä. Osastokäyntien ja teemapäivien ajatuksena on tarjota matalalla kynnyksellä mahdollisuutta keskustella omasta tai läheisen tilanteesta.
Vertaistuki on keskeinen osa yhdistyksen toimintaa
Vertaistuki auttaa sairastuneita ja heidän läheisiään sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen. Usein samaa sairautta sairastavat osaavat kertoa, miten sairastuminen voi vaikuttaa arkiseen elämän, saman kokeneilta voi saada myös ihan arjen vinkkejä miten uuteen tilanteeseen pystyy sopeutumaan. Vertaisilta saa myös usein tietoa minkälaista kuntoutusta ja etuuksia on olemassa. Myös vertaisilta saatu henkinen tuki ja ajatus siitä, että ei ole yksin, auttaa monia esimerkiksi sitoutumaan omahoitoon ja itsensä kuntouttamiseen.
Yhdistys toimii Mikkelin, Juvan, Kangasniemen ja Pieksämäen alueella
Yhdistyksellä on vertaistukiryhmiä ja kerhoja, joissa jaetaan kokemuksia ja saadaan tukea saman kokeneilta. Tämän lisäksi yhdistys järjestää myös erilaisia virkistystapahtumia ja retkiä, jotka ovat esteettömiä ja mukavia kaikille osallistujille. Näiden tapahtumien tarkoituksena on tarjota virikkeitä ja vertaistukea sairastuneille sekä heidän läheisilleen. Yhdistyksen motto ”Älä jää yksin. Älä jätä yksin.” kuvastaa hyvin sen toimintaa ja arvoja.
Mikkelin seudun AVH-yhdistys on tärkeä tukipilari monille aivoverenkiertohäiriöihin sairastuneille ja heidän läheisilleen. Yhdistyksen tarjoama vertaistuki ja yhteisöllisyys auttavat heitä selviytymään vaikeasta elämäntilanteesta ja löytämään toivoa tulevaisuuteen.
OLKA Mikkeli ja Pieksämäki
- Mikkelin OLKA-piste sijaitsee Mikkelin keskussairaalan pääaulassa (Porrassalmenkatu 35-37).
- Toiminta alkoi vuonna 2019.
- Mikkelin OLKAn ajankohtaisia asioita ja tapahtumia voi seurata Facebookissa nimellä olkamikkelissa ja Instagramissa @olkamikkeli
- Pieksämäen OLKA-piste sijaitsee Pieksämäen sote-keskuksen pääaulassa (Tapparakatu 1-3).
- Pieksämäellä toiminta alkoi syyskuussa 2024.
- Pieksämäen OLKAn ajankohtaisia asioita ja tapahtumia voi seurata Facebookissa nimellä OLKA Pieksamaki ja instagramissa @olkapieksamaki
- Mikkelissä ja Pieksämäellä OLKA toimintaa toteutetaan Etelä-Savon Hyvinvointijärjestöjen tuki ry Esteryn ja Etelä-Savon Hyvinvointialueen Eloisan yhteistyötä. Toimintaa rahoittaa STEA.
Kirjoittanut: OLKA-koordinaattori Noora Kähärä, Etelä-Savon Hyvinvointijärjestöjen tuki ry Estery, Mikkeli.