Eva-Maria Kosonen kartoitti ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössään kyselytutkimuksella sote-alan työntekijöiden kokemuksia vertaistuesta ja käytänteitä ohjata somaattisesti sairastuneita ja heidän läheisiään vertaistuen piiriin, sekä järjesti yhteiskehittämisen työpajan, jonka tuotosten perusteella laati kehittämisideoita vertaistuen saamiseksi osaksi somaattisesti sairastuneen kuntoutuspolkua.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) sote-alan somaattisesti sairastuneiden kanssa työskentelevien työntekijöiden vertaistukitietoisuutta ja luoda kehittämisehdotuksia Eloisan ja Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry:n (Estery) jäsenyhdistysten välisen yhteistoiminnan kehittämiseen. Tavoitteena on, että vertaistukitoiminnasta tulisi pysyvä osa asiakkaan kuntoutuspolkua.
Opinnäytetyön kyselyn tuloksista selviää, että vertaistukea ei liitetä Eloisan alueella konkreettiseksi osaksi somaattisesti sairastuneen kuntoutuspolkua, vaikka monista tutkimuksista on selvinnyt, että vertaistuesta on monenlaista hyötyä itse sairastuneelle kuin sairastuneen läheisellekin. Eloisan alueella sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaiset eivät välttämättä osaa ohjata somaattisesti sairastunutta oikeanlaisen avun piiriin ja alueen järjestöt eivät ole kaikille tuttuja. Ei ole myöskään olemassa selkeää käytäntöä, kuinka vertaistuen piiriin ohjaaminen tapahtuu.
Yhteistyöllä vertaistuen parempaa saatavuutta
Hyvinvointialueiden aloitettua toimintansa, palvelukentät ovat laajentuneet ja resurssit niukentuneet. Resurssien tulisi suuntautua sairauksien ennaltaehkäisyyn ja terveyden edistämiseen. Järjestöillä on erityistä osaamista ja asiantuntijuutta tiettyä sairautta kohtaan ja vertaistuki yksi keino vastata edellisen kaltaisiin haasteisiin. Tuen ei tarvitse aina olla ammatillista. Sairastunut ja hänen läheisensä voi saada tarvittavan avun myös vertaistuesta. Vaikka vertaistuki voikin toimia ilman ammatillista työtä, kuntoutumista auttaa ja tuen tarvitsijan kannalta parempiin tuloksiin päästään, kun vertainen ja ammattilainen toimivat yhdessä.
Vertaistukeen ohjaamisessa on Eloisan alueella kehitettävää. Opinnäytetyön kysely antoi arvokasta tietoa siitä millaisia käytänteitä sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisilla jo on käytössään ja millaista yhteistyötä toivotaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalan järjestöjen kanssa. Yhteiskehittämisen työpajassa luotiin erinomaisia kehitysideoita, joita Estery voi lähteä yhdessä Eloisan kanssa toteuttamaan vertaistuen saamiseksi pysyväksi osaksi somaattisesti sairastuneen kuntoutuspolkua.
Opinnäytetyön tuotoksena syntyi seuraavat kehittämisideat: Estery jalkautuu Eloisan alueen osastoille ja yksiköihin lisäämään ammattilaisten vertaistukitietoisuutta hyödyntäen vertaistukijoita ja kokemusasiantuntijoita. Selvittää yhdessä Eloisan kanssa mahdollisuutta luoda konkreettinen tietopankki, jonka alta löytyvät koko Eloisan alueen vertaistukijat sekä se, että Estery ja Eloisa tehostavat viestintäänsä hyödyntäen viestinnän asiantuntijoita ja nimeten tarvittavan määrän yhteistyöhenkilöitä.
Tutustu opinnäytetyöhön kokonaisuudessaan Theseuksessa: Vertaistukitoiminta osaksi somaattisesti sairastuneen kuntoutuspolkua (Kosonen, Eva-Maria 2025).
Kirjoittaja: Eva-Maria Kosonen, YAMK-opiskelija, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Kuva: Aku Alitalo