OLKA tarjoaa toimintamahdollisuuksia niin vapaaehtoisille kuin järjestöillekin. Seinäjoen OLKA-toiminnassa mukana olevan Etelä-Pohjanmaan Parkinson-yhdistyksen vapaaehtoinen Matti kertoo kokemuksistaan näin:
”Itse sain Parkinson-diagnoosin syksyllä 2016. Vuoden 2018 alusta olen ollut mukana osaston hallinnossa, siten myös OLKA-toiminnassa. Heti alusta alkaen meidät on otettu vastaan ystävällisesti ystävinä.
Nykyään meidät tavoittaa, ollessamme OLKAssa, neurologian poliklinikan käytävältä. Siellä henkilöt voivat kysyä melkein mitä tahansa. Vastaamme mielellämme heidän kysymyksiinsä. Jaamme tietoa ja materiaalia yhdistyksestämme ja sen toiminnasta, kuten myös liitostamme Liikehäiriösairauksien liitosta.
OLKA-pisteen kautta olemme saaneet mukaan uusia jäseniä. Olemme saaneet myös tunnettavuutta toimialueellamme, suomenkielisellä Etelä-Pohjanmaan alueella.
Tähän sopii vanha VIISAUS:” Vaikka paljon se ottaa, paljon se myös antaa.”
OLKA SEINÄJOKI
- Seinäjoen OLKA-piste sijaitsee keskussairaalan sisääntuloaulan välittömässä läheisyydessä.
- Toteutetaan kumppanuustoimintana Yhteisöjen Yhdistys ry:n/ Sosiaali- ja terveysalojen Järjestötalon sekä Etelä- Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa.
- Toiminta aloitettiin kolmivuotisena hankkeena toukokuussa 2017.
- Seuraa toimintaa Facebookissa nimellä OLKA Seinäjoki ja Instagramissa nimellä @seinajokiolka