Vihreäliiviset tuovat iloa sairaalan käytävillä
Ilonan päivää vietetään Ilonan-nimipäivän aikaan, jolloin sairaaloissa juhlistetaan sairaalavapaaehtoistoimintaa. Tällä kertaa saamme kuulumisia Kajaanin sairaalan
Ilonan päivää vietetään Ilonan-nimipäivän aikaan, jolloin sairaaloissa juhlistetaan sairaalavapaaehtoistoimintaa. Tällä kertaa saamme kuulumisia Kajaanin sairaalan
Uusien palvelumuotojen, tässä tapauksessa sähköisten palvelujen, jalkauttamisessa arkipäivän käyttöön avainasemassa on kuitenkin kysymys; miten palvelu
Syksy on alkanut mukavan vauhdikkaasti Etelä-Karjalan Omaishoitajat ry:n järjestämällä kesätorikiertueella ja myöhemmin syksyllä on tarkoitus
Savonlinnassa tammikuun 2022 alussa startannut OLKA-toiminta on lähtenyt vireästi käyntiin Sosterilla Savonlinnan Seudun Kolomonen ry:n
OLKA-toiminnan valmennetut vapaaehtoiset ja potilasjärjestöjen edustajat ovat tarjonneet apua ja vertaistukea vuodesta 2017 Seinäjoen keskussairaalassa.
Mikkelissä vapaaehtoiset ovat mukana tukemassa myös elämän loppuvaiheessa. Saattohoidon vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä on päällä vahva tahtotila
Pitkä ja luminen talvi on mennyt ja elelty kevätauringon paistaessa jo kirkkaana päivisin. Olemme ehtineet
Hyvinkään OLKAssa iloitaan vapaaehtoisten saamista kiittävistä palautteista ja hyvistä uutisista jatkorahoituksen suhteen. Aula-avustaja Aimo kertoo, että hän
TUTUSTU MYÖS
Toivo-sovelluksen blogiin >
Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kehittämiseen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle.
Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.
Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua
Ole hyvä ja salli välttämättömät evästeet, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi.
More information about our Cookie Policy