OLKA Pohjois-Pohjanmaa osallistui Oulun ammattikorkeakoulun tiloissa 18.11.2025 järjestettyihin yhdistysapproihin. Tapahtumassa 12 järjestöä esitteli toimintaansa sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille. OLKAn pisteellä tutustuttiin erityisesti Toivo-sovellukseen.
Opiskelijat keräsivät passeihin leimoja haalarimerkin saadakseen. Järjestöjen esittelypisteillä oli erilaisia toiminnallisia tehtäviä, jotka suorittamalla sai leiman. OLKAn pisteellä kysyimme ”Mikä sinulle tuo toivoa?”. Opiskelijat saivat kirjoittaa vastauksena värikkäille lapuille, jotka kiinnitettiin koristepuuhun. Lappuja kertyi puun täydeltä, kaiken kaikkiaan 77 kappaletta. Opiskelijoiden vastauksissa nousivat erityisesti läheiset, ystävät, perhe, ihmiset ja kaverit. Muita usein toistuneita vastauksia olivat unelmat, tulevaisuus, usko ja lemmikit.
Saimme Toivo-puustamme paljon ilahtunutta palautetta. Myös Toivo-sovellus herätti kiinnostusta. Opiskelijat kiittelivät järjestöjen jalkautumista kampukselle. Opiskelijoiden lisäksi tavoitimme myös oppilaitoksen henkilökuntaa. Tänä pimeänä vuodenaikana oli erityisen mukava jakaa suuret määrät heijastimia ja toivoa!
Kirjoittajat: vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Tiina Jurvelin ja järjestökoordinaattori Terhi Niemelä, Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys, OLKA Pohjois-Pohjanmaa
OLKA POHJOIS-POHJANMAA
- OLKA-pisteet sijaitsevat Oulun yliopistollisessa sairaalassa, Oulaskankaan sairaalassa, Raahen sairaalassa ja Kuusamon sosiaali- ja terveyskeskuksessa
- OLKA Pohjois-Pohjanmaassa työskentelee kaksi koordinaattoria
- Toiminta alkoi maaliskuussa 2016
- Toimintaa voi seurata Facebookissa ja Instagramissa: OLKA Pohjois-Pohjanmaa
- Toimintaa toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistyksen sekä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa
- Toimintaa rahoittaa STEA. Lisäksi OLKA Pohjois-Pohjanmaa saa hyvinvointialueen kumppanuusavustusta