Koordinoitua järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa sairaalassa

Kymenlaakson Syöpäyhdistys mukana OLKA-toiminnassa – tietoa, tukea ja toivoa syöpään sairastuneille ja läheisille

Kaksi ihmistä seisoo ikkunan edessä, selät kameraan päin. Vasemman puoleisella henkilöllä on yllään OLKAn liivi, jonka selässä lukee "vapaaehtoinen - frivillig". Oikean puoleisella henkilöllä on yllään punainen huppari, jonka selässä lukee "Kymenlaakson Syöpäyhdistys".

Kymenlaakson Syöpäyhdistys ry on vuonna 1956 perustettu kansanterveysjärjestö, jonka toimialueena on koko Kymenlaakso. Syöpäyhdistyksen paikallisosastot toimivat Kotkassa, Kouvolassa, Haminassa ja Iitissä. Alueellamme toimii myös syöpään sairastuneiden lasten vanhempainkerho SYKE.

Olemme tukena, kun syöpä koskettaa. Syöpään sairastuminen herättää huolta ja kysymyksiä sekä sairastuneelle että läheiselle. Ohjaamme ja neuvomme sairauden toteamisvaiheessa, hoitojen aikana sekä niiden päätyttyä. Syöpäsairauden mukanaan tuomista haasteista voi keskustella kiireettömästi toimistollamme, kotikäyntinä, puhelimitse tai vaikka Teamsillä. Pyrimme järjestämään keskusteluajan muutaman päivän sisällä yhteydenotosta. Järjestämme kuukausittain erilaisia keskustelu- ja vertaistukiryhmiä. Halukkaille tarjoamme myös vertaistukihenkilöitä kanssakulkijoiksi.

Toimintamme on hyvin monimuotoista; hoitajamme vierailevat mm. Päiväkodeissa kertomassa aurinko- ja ihoterveydestä ja kutsunnoissa päihteiden vaikutuksista. Meiltä saat ohjausta hyvinvointia tukeviin elintapoihin liittyen sekä ohjausta kuntoutuskursseille hakeutumiseen. Yhdessä keskustellen voidaan löytää sinua tukevia palveluita.

Hoitajamme on jo kolmen vuoden ajan päivystänyt viikoittain sairaalan syöpäpoliklinikalla tavaten syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään. Hänen kanssaan voi keskustella mieltä painavista asioista, kysyä neuvoa tai sopia keskusteluajan myöhempään ajankohtaan.

Olemme olleet alusta asti mukana OLKA-toiminnassa, yhteistyö on ollut meille erittäin hedelmällistä. Tapaamme sairaalassa vierailevia ihmisiä kerran kuussa vaihtelevin teemoin sekä Kymenlaakson keskussairaalan että Kouvolan Ratamokeskuksen OLKA-pisteillä. Myös vertaistukijat/vapaaehtoiset voivat olla mukana esittelemässä toimintaamme OLKA-pisteillä. Olemme kokeneet, että OLKA-pisteelle on ihmisten helppo tulla keskustelemaan vaikeistakin asioista. OLKA-pisteellä tavoitteenamme on myös vähentää syöpäsairauksiin liittyvää pelkoa ja häpeää. Se on hyvä väylä tavoittaa ihmisiä, jotka voisivat hyötyä vertaistukitoiminnasta.

Huhtikuussa 2024 OLKA-yhteistyömme laajeni vertaistukipäivystykseen, joka toimii Kymenlaakson keskussairaalan vuodeosastolla. Yhdistyksemme koulutetut vertaistukijat päivystävät osastolla tarjoten potilaille mahdollisuuden vertaistuelliseen keskusteluun. Vertaistukija on osastolla joka toinen viikko. Saamamme palaute on ollut hyvää ja toimintamme on toivottu jatkuvan. OLKA-toiminta on myös poikinut meille uusia yhteistyötilaisuuksia muiden järjestöjen kanssa.

Pidämme tärkeänä yhdistyksemme näkyvyyttä OLKA-pisteellä. Tulemme tutuksi ihmisten kanssa ja toivottavasti jäämme ihmisten mieliin, jolloin kynnys ottaa meihin yhteyttä madaltuu.

Kiitos Kymenlaakson OLKA-tiimi; Raisa ja Mirva, yhteistyössä on voimaa!

Terveiset loppukesän lämmöstä,
Kymenlaakson syöpäyhdistys ry:n hoitajat

OLKA KYMENLAAKSO

  • OLKA Kymenlaakson toiminta käynnistyi 2023 ja OLKA-toimintaa toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Kouvolan Hyvinvointiyhdistys ry:n ja Kymenlaakson hyvinvointialueen kanssa.
  • Kymenlaaksossa OLKA-toiminta keskittyy Kotkassa Kymenlaakson keskussairaalaan ja Kouvolassa Ratamokeskukseen. Lisäksi toimintaa on laajennettu vuoden 2025 aikana Lauttarannan kotiutusyksikköön Kuusankoskelle sekä Karhulan sairaalaan Kotkaan.
  • Valmennettuja sairaalavapaaehtoisia toimii aulaoppaina, juttukavereina sekä vertaistukijoina. Välitämme myös kokemustoimijoita sairaaloihimme.
  • OLKA Kymenlaakson toimintaa voit seurata Instagramissa @olkakymenlaakso sekä Facebookissa nimellä OLKA Kymenlaakso.

Uusimmat

Arkisto

Arkistot

Avainsanat

Tietoa evästeistä
OLKA-toiminnan logo

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kehittämiseen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Analytiikka ja markkinointi

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua