OLKA Pirkanmaa täytti juuri neljä vuotta. Tänä keväänä on tuntunut siltä, että vahva pohjatyö kantaa tulosta ja toimintamme on juurrutettua ja kasvavaa/kehittyvää. Kuluneeseen toimintavuoteen ja kevääseen on sisältynyt ilahduttavia ja innostavia uusia alkuja. Yksi uusi OLKA-piste, paljon uusia vapaaehtoisia ja vertaistukijoita, uusia toimintatapoja ja työntekijöitä.
Vapaaehtoistoiminnassa on tullut OLKA Pirkanmaan ennätyksiä. Toiminta on kiiteltyä ja suosittua. Olemme tänä vuonna pitäneet neljä perusvalmennusta. Kysyntää ja kiinnostuneita oli niin paljon, että järjestimme nopealla päätöksellä yhden perusvalmennuksen lisää. Tänä keväänä valmennettuja vapaaehtoisia syntyi lisää n. 40 henkilöä.
Tämän kevään ajan olemme kokeilleet uudenlaista vertaistukitoimintaa yhteistyössä Finnilcon kanssa. Gastroenterologian osastolla on ollut säännölliset kuukausittaiset vertaistukijavuorot, joilla valmennetut vertaistukijat menevät henkilökohtaisesti sairaalan osastolle. Toiminta on toteutunut pareittain ja sujunut todella hyvin. Palautteen perusteella vastaavaa kannattaa jatkaa.
Olemme pitäneet neljän viikon mittaisen Toivo-vertaistukijavalmennuksen, jonka kautta osallistuneet voivat toimia vertaistukijana yhdistyksen toiminnassa, Toivo-sovelluksessa tai sairaalassa esimerkiksi OLKAn kautta.
Tiimissä on ensi kertaa oma viestintäassistentti, mikä vapauttaa koordinaattoreiden käsiä ja helpottaa OLKA-toiminnan toteutumista myös tukikohtamme Tampereen ulkopuolella Pirkanmaan aluesairaaloissa.
Yhdistysten yhteiset teemapäiviä ovat toivottuja, joten niitä on järjestetty tänä vuonna enemmän. Olemme pitäneet yhteisiä teemapäiviä seuraavilla otsikoilla: Syöpäsairaudet, Tunteet, Harvinaissairaudet, Aivoterveys, Ystävänpäivä, Aistit, Ravinto ja ruoka.
OLKAn aamukahvit ovat tilaisuuksiamme, joihin kutsumme yhdistykset tutustumaan OLKAan ja toisiinsa sekä kehittämään yhteistyötä. Tarve järjestöjen yhteistyön tiivistymiselle ja vahvemmalle yhteistyölle on puhututtanut, ja kommenteissa on osoitettu tyytyväisyyttä OLKAn tarjoamille alustoille sellaiseen.
Kevätkautemme huipentuu kesäkuun lopussa vapaaehtoisten virkistyspäivään. Pääsemme viettämään rentoa yhteistä aikaa työntekijöiden ja sairaalavapaaehtoisten kesken kesämökkimäisessä miljöössä järven rannalla. Talkoohengellä lämmitetään saunaa, tehdään ruokaa ja musisoidaan. Iloiset ja tunnolliset vapaaehtoisemme ovat päivän kiitoksena ansainneet!
OLKA PIRKANMAA
- Toiminta alkoi toukokuussa 2021
- Toimii kaikissa Tays-sairaaloissa: Tays Keskussairaala, Tays Hatanpää, Tays Sastamala, Tays Valkeakoski
- OLKA-pisteitä 6 kpl, Keskussairaalassa Tampereella 3 kpl: pääaula, Psykiatria ja Silmäkeskus
- Seuraa meitä Instagramissa @olkapirkanmaa ja Facebookissa OLKA Pirkanmaa
- Pirkanmaalla OLKA-toimintaa toteuttavat yhteistyössä Pirkanmaan hyvinvointialue ja Artteli-kumppanuusyhdistys ry.
Kirjoittaja: Anna Mikkonen, viestintäassistentti, Artteli-kumppanuusyhdistys ry, Tampere