Kymenlaaksossa pian 1 vuotta täyttävät OLKA-pisteet ovat löytäneet paikkansa ja toimintaa pisteillä on ollut monipuolisesti. Iloiset sairaalavapaaehtoiset tekevät myös aktiivista yhdistysohjausta pisteillä ja kohtaavat sairaalassa asioivia lähes päivittäin. Myös eroja pisteiden toiminnassa on kuluneen vuoden aikana havaittu.
OLKA-pisteet avautuivat Kymenlaakson sairaaloissa Kouvolan Ratamokeskuksessa ja Kotkassa Kymenlaakson keskussairaalassa syyskuun 2023 aikana. Avaamista helpotti hyvä ja tiivis yhteistyö paitsi hyvinvointialueen, myös paikallisten yhdistystoimijoiden kanssa. Avaamisvaiheessa mukana yhteistyössä oli jo useampi kymmentä alueellista yhdistystoimijaa, myös muutamia valtakunnallisia järjestötoimijoita olimme saaneet matkaamme. Hyvin tehty pohjatyö kantoi hedelmää ja saimme hyvin materiaalia pisteillemme. Tällä hetkellä yhteistyösopimus on jo liki 60 eri toimijan kanssa ja joukko kasvaa hiljalleen koko ajan. Esitteitä haetaan pisteiltämme paljon ja myös iloiset sairaalavapaaehtoisemme avustavat ja ohjaavat yhdistyksiin tietoa hakevia. Sairaalavapaaehtoisemme ovatkin tilastoineet lähes 250 yhdistysohjausta tänä vuonna, joten on tärkeää, että yhteystiedot ja esitteet pisteillä ovat ajan tasaisia.
Sairaalamme ja täten myös OLKA-pisteemme ovat hyvin erilaiset. Ratamokeskuksessa pisteemme sijoittuu uuden rakennuksen sydämeen pääaulaan, korkeiden ikkunoiden ja auringonsäteiden lomaan. Päivittäin OLKA-pisteen vastapäätä sijaitsevassa laboratorion odotusaulassa istuu melkoinen joukko asiakkaita ja piste tulee varmasti huomatuksi. Toisinaan asiakkaita istuskelee vuoroaan odottamassa myös OLKA-pisteellä samalla esitteitä silmäillen. Pisteelle onkin tulossa myös luettavaa ja värityskuvia ajanvietteeksi pienille lapsiasiakkaille.
Kymenlaakson keskussairaalan yli 50-vuotias sairaalarakennus on suurten remonttien ja perusparannustöiden alla ja täten myös OLKA-pisteemme toimii väliaikaismallilla. Uusia huonekaluja ei pisteelle ole juurikaan hankittu, vaan asiaa ajaa sairaalassa jo olleet kalusteet. Kertaalleen pian avautumisen jälkeen pieni vesivahinkokin koettiin, mutta tästä onneksi selvittiin vain pöytäliinan pesulla. Hieman pimeästä ja ei niin esteettisesti kauniista ulkomuodostaan huolimatta keskussairaalan OLKA-piste tavoittaa hyvin sairaalassa liikkuvia. Sadat kulkijat ohittavat pisteen päivittäin, sillä lähes koko sairaalan asiakasvirta päivystystä ja lastensairaalaa lukuun ottamatta kulkee pisteen ohi. Myös useat sairaalan ammattilaiset ohittavat pisteen päivittäin ja pisteeltä otetaankin esitteitä paljon. Pöydällä toisinaan olevat OLKA-karkit ovat saaneet niin pienten ja isompien vierailijoiden kuin ammattilaistenkin suut usein hymyyn.
Erilaisia teema- ja esittelypäiviä on pisteillämme pidetty mukavasti ja monipuolisesti. Milloin Martat ovat olleet maistattamassa raastesalaattia ja jakamassa arkielämän vinkkejä, ja milloin taas Kymenlaakson ammattikorkeakoulun väki on johdatellut vierailijoita virtuaalimaailman syövereihin. Useat eri yhdistystoimijat ovat olleet jakamassa tietoa ja tukea ja näin tehneet toimintaansa näkyväksi ja tunnetuksi. Myös useammat hyvinvointialueen omat toimijat ovat vierailleet pisteillämme. Pisteet on koettu hyväksi paikaksi tavoittaa ja kohdata kohderyhmää. Aina vierailijat eivät uskalla pisteelle pysähtyä, mutta varmasti moni kuitenkin ohi kulkiessaan rekisteröi yhdistyksen logon tai esitteen ja ehkä palaa hakemaan tietoa myöhemmin. Näkyvyys on siis tärkeää, sillä tietoa ei osata hakea, jollei tiedosteta, mitä tukea on olemassa tai tarjolla. OLKA-pisteemme ovatkin oivallinen paikka lisätä oman toiminnan näkyvyyttä ja tunnettavuutta. Ole siis rohkeasti yhteydessä meihin OLKA Kymenlaakson työntekijöihin, niin varataan teillekin oma päivä OLKA-pisteeltämme!
OLKA KYMENLAAKSO
- OLKA Kymenlaakso toiminta käynnistyi maaliskuussa 2023. OLKA-toimintaa toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Kouvolan Hyvinvointiyhdistys ry:n ja Kymenlaakson hyvinvointialueen kanssa.
- Kymenlaaksossa OLKA-toiminta keskittyy Kotkassa Kymenlaakson keskussairaalaan ja Kouvolassa Ratamokeskukseen.
- Valmennettuja sairaalavapaaehtoisia voi kohdata lähes päivittäin molempien sairaaloiden käytävillä. Vapaaehtoiset voivat toimia myös sairaalan osastoilla juttukavereina tai vertaistukijoina. Välitämme myös kokemustoimijoita sairaaloihimme.
- OLKA Kymenlaakson toimintaa voit seurata Instagramissa @olkakymenlaakso sekä Facebookissa nimellä OLKA Kymenlaakso.
Kirjoittaja: Mirva Inginmaa, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori, OLKA Kymenlaakso