Koordinoitua järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa sairaalassa

Vertaistukijoiden tarinat

Martti

Olin mielestäni terve, kunnes neljä vuotta sitten päädyin rintakivun vuoksi ambulanssilla sairaalaan. Selvisin vähällä, ilman varsinaista infarktia. Ahtautunut sepelvaltimoni pallolaajennettiin ja pääsin kotiin. Toisessa kädessä oli nippu lääkereseptejä, toisessa diagnooseja: sepelvaltimotauti, verenpainetauti ja kihti. Sokeritkin koholla. Ensivaikutelmani oli, että juuri mitään ei saa syödä – minkä suonet sallisivat, sen kihti estää. Ruoat löytyivät ajan kanssa. Aloitin pitkän tauon jälkeen juoksemisen, aluksi tolpanväli kerrallaan.

Reilu painonpudotus oli se taikatemppu, jolla sain laboratoriotulokset asiallisiksi, ja lääkitystäkin päästiin keventämään. Ensimmäisen vuoden jälkeen nämä sairaudet ovat häirinneet aika vähän elämää. Jopa metsätyöt sujuvat, omaan tahtiin.

Kaverini vinkistä liityin saman kokeneiden Facebook-ryhmään. Siellä selvisi, että monelle sopeutuminen on vaikeata. Infarktin vaurioita parannellaan, lääkkeiden sivuvaikutuksista kärsitään eikä fyysinen suorituskyky palaudu. Moni masentuu. Ryhmän kautta kuulin myös, että pääkaupunkiseudun sairaaloihin kaivattiin uusia vertaistukijoita, myös siihen sairaalaan, jossa mielestäni olin saanut erinomaista hoitoa. Vertaisasioita siellä hoitaa Espoon sydänyhdistys ja EJY ry.

Kävin sekä Sydänliiton koulutuksen että EJY:n OLKA-koulutuksen, ja aloin käydä vuoroillani sairaalan tutulla sydänosastolla. Minusta kaikki osapuolet arvostivat mukavasti palkatonta vapaaehtoistoimintaa. Ajattelen, että ilon saaminen toisten auttamisesta sijaitsee tarvehierarkian huipulla. Vertaistoiminnan ihmiskeskeinen yhteisöllisyys miellyttää. Ehkä nyt on sen aika. Omat taustani ovat ehkä vähemmän ihmiskeskeisesti tekniikassa, innovaatioissa, teollisoikeuksissa ja yrittäjyydessä. Olen puhunut mahdollisimman helppotajuisesti vaikeista asioista, ja tässä on paljon samaa.

Korona pysäytti sairaalakäynnit. Yhteisöllisyyttä jäivät ylläpitämään etäpalaverit. Kiinnostuin heti, kun kuulin suunnitellusta vertaistukisovelluksesta. Mielestäni sellainen olisi pitänyt olla käytettävissä jo ennen koronaa, ja sellainen on mielestäni tarpeen epidemioista riippumatta livetapaamisten rinnalla. Olin tyypillinen tapaus potilaana sairaalassa. Siellä en vielä tiennyt omaa tilannettani, joten vertaistapaamiselle ajankohta ei ollut otollinen. Diagnoosini tuli vasta varjoainekuvauksessa, ja sen jälkeen olikin aika lähteä kotiin.

Moni tarpeellinen kohtaaminen jää toteutumatta käytännön hankaluuksien vuoksi. Sovellus vapauttaa ajan ja paikan kahleista. Korona on opettanut, kuinka helposti kohtaaminen toteutuu etänä. Jos bitit voivat liikkua, niin miksi ihmisten pitäisi, paitsi liikunnan ilosta?

Martti, Toivo-vertaistukisovelluksen vertaistukija


Marjo

Olen 37-vuotias Marjo ja asun Eurassa yhdessä perheeni kanssa. Perheeseeni kuuluu mieheni ja kaksi lasta, joista nuorempi on 11 v. ja vanhempi 13 v. Meillä on myös ollut aina perheenjäsenenä kissa, kuten tälläkin hetkellä, Hertta.

Perheeni on minulle hyvin tärkeä ja touhuamme paljon kaikkea kivaa yhdessä. Asumme maalla. Kasvatamme omassa pihassa mieluiten jotain, mitä voi syödä ja toki vähän kukkiakin on kesäisin. Olen kova harrastamaan ja liikkumaan: lenkkeilen luonnossa, pyöräilen, uin ja saunon. Myös kädentaidot laidasta laitaan ovat minulle tärkeitä. Teen mahdollisimman paljon omia vaatteita, neulon ja ompelen. Myös lahjat teen mielelläni itse.

Vertaistuesta voimaa 

Olen sairastanut rintasyövän 33-vuotiaana. Halusin sairastuttuani vertaistukea itselleni ja perheelleni. Sain melko nopeasti tietoa ja tukea Satakunnan Syöpäyhdistyksestä ja Siskola-verkostosta Facebookista. Touhukkaana ihmisenä löysin itseni aktiivisena apulaisena järjestämässä vertaistukitapaamisia. Mukaan nousi myös ajatus kouluttautumisesta vertaistukijaksi ja osallistuin Satakunnan Syöpäyhdistyksen valmennukseen. 

Valmennuksessa kuulin mahdollisuudesta kouluttautua lisää, ja ajatus syveni niin, että kävin myös rintasyöpäyhdistyksen eli Eurooppa Donnat Finland ry:n järjestämän vertaistukivalmennuksen, joka sisälsi myös ryhmänohjauskoulutuksen.  Ajatus oli lähteä vetämään uutta ryhmää Satakunnan Syöpäyhdistyksessä yhdessä toisen vertaistukihenkilön kanssa.

Molemmat yhdistykset ovat tukeneet minua vertaistukijana. Korona toki muutti tilannetta, kun vertaistukea siirrettiin Teamsin kautta toteutettavaksi. Koin asian hieman hankalana ja odotankin kovasti kasvotusten tapaamisten jatkumista. Minusta on tärkeää, että vertaistukitoimintaa voi toteuttaa kukin omalla tavallaan ja tehdä siitä oman näköisensä – toki vertaistukitoiminnan perusperiaatteet mielessä:

Vertaistukeen osallistuvat ovat tasavertaisia keskenään ja heitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Vertaistuki perustuu samankaltaisten elämänkokemuksien ja elämänvaiheiden läpieläneiden ihmisten keskinäiseen tasa-arvoisuuteen, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemiseen sekä kohtaamiseen ja keskinäiseen tukeen. Kohtaaminen voi tapahtua kasvotusten, verkossa tai tässä tapauksessa sovelluksessa.  

Toivo-vertaistukisovellus

Kuulin ensimmäisen kerran Toivo-vertaistukisovelluksesta OLKA-postissa . Ajattelin heti, että tuohan voisi olla kiva juttu. Työskentelen päivätyössä varhaiskasvatuksen lastenhoitajana, enkä voi osallistua vapaaehtoisena OLKA-toimintaan, koska se on lähinnä päivisin toteutettavaa. Minua lähestyttiin Satakunnan Syöpäyhdistyksestä ja kysyttiin, lähtisinkö vertaistukijaksi Toivo-sovellukseen. Uusi ja erilainen vertaistuen muoto kiinnosti minua ja suostuin pyyntöön.

Ajattelen, että kasvokkain kohtaaminen on yhä tärkeää ja siitä on tärkeää pitää kiinni, mutta on myös hyvä olla muita väyliä tarjota vertaistukea. Olen erityislapsen äiti, ja joskus arki on yhtä hulinaa, voisin ajatella että tällaisessakin tapauksessa juuri Toivo-sovellukselle olisi käyttöä, helppo, nopea ja kulkee mukana. Etävertaistukiryhmät ovat tärkeitä, koska niiden ansiosta entistä useampi ihminen pääsee vertaistuen piiriin, koska kaikilla ei ole mahdollisuutta elämäntilanteen tai muiden syiden vuoksi osallistua kasvotusten tapahtuviin tapaamisiin. 

Sovellus vaikuttaa helppokäyttöiseltä. Siinä on selkeä navigointi ja hakutoiminto on mielestäni hyvä ja monipuolinen: tietoa voi hakea sairauden perusteella, yhdistyksen nimellä tai monilla muilla hakusanoilla. Toivo-sovellusta voi käyttää anonyymisti ilman omaa nimeä tai kasvoja. Sovelluksessa voi olla yhteydessä vertaiseen, joka ymmärtää ja jolla on ollut samanlaisia kokemuksia. Jos Toivo-sovelluksen myötä saadaan tavoitettua entistä enemmän ihmisiä vertaistuen piiriin, on se ehdottoman hieno ja tärkeä asia. Matalan kynnyksen kanava siis!

Vertaistuen hakijalle sanoisin, ettei kannata jäädä yksin. Sovelluksessa sinua on vastassa henkilöitä, jotka ovat kokeneet samoja asioita. Tunnet ja koet, että sinua ymmärretään. 

Vertaistukijoille ja yhdistyksille sanoisin: Aina kannattaa kokeilla jotain uutta.  Vertaistukija – tämä voi olla just sun tapa toimia. Kannattaa kokeilla!

Marjo, Toivo-vertaistukisovelluksen vertaistukija.

Skip to content